perjantai, 7. joulukuu 2007

Ei otsikkoa

Olen mustelmilla. Kaatuilin. Perkele.

Vasta, kun olet tuntikausia itkenyt vaaitekomerossa, tiedät millaista elämäni on. Vasta, kun olet itkenyt ja huutanut lattialla maaten, hukuttaen huutosi hevimusiikkiin, tiedät millainen minä olen. Vasta, kun olet repinyt ranteitasi kirurgiveitsellä, tiedät, mitä minä haluan tehdä.

tiistai, 4. joulukuu 2007

Ei otsikkoa

Mitä vikaa siinä on, että ranteita koristaa taas yli neljäkymmentä uutta viiltoa? Ei mitään. Ne ovat minun kauneusleikkaukseni. En tarvitse plastiikkakirurgia, minä olen kaunis ihan omilla viilloilla.

Kaunis, laiha, arpinen. Joo, kuulostaa itserakkaalta. Ei ole ei, minä vihaan ruumistani, vihaan tätä maailmaa. Voisin kuvitella asuvani jossakin kauniissa kaupungissa jossakin hyvin, hyvin kaukana. Just joo, tuskinpa. En elä niin kauaa että ehtisin.

Mulla on kylmä villapaita päällä.

sunnuntai, 2. joulukuu 2007

Ei otsikkoa

Mun perhe yrittää rakentaa meille joulua. Jo nyt, joo, vähän aikaisessa. Mitä vitun väliä, mä vähän luulen, etten oo täällä enää jouluna.

Mulla on paha olla ja haluun olla yksin ja hiljaa mutta nää idiootit tunkee mun luokse kysymään, haluanko kenties joulutorttua. No en, en todellakaan, ei voisi vähempää kiinnostaa.

En ole jouluihminen.

Mä ajattelin perjantaina, että tappaisin itseni. Nyt on sunnuntai. Ja huomenna on maanantai, kaupat aukeaa,eli mä voin mennä ja ostaa teriä että pääsen hengestäni. Jos vielä huomenna haluan kuolla. Tai en mä oikeastaan halua kuolla, mut en mä tiedä enää... En mä tiedä, onko mitään järkeä olla elossa, kun ei kuitenkaan nää niitä positiivisia asioita ja kaikki on niin hemmetin harmaata ja pimeää.

Harmaata ja pimeää, jos mä puhuisin tästä jollekulle, se sanoisi, et tää marraskuu (nyt on joo joulukuu mut ihan sama) ja suomen talvi vaan mua masentaa, sanois, että mä vain teeskentelen ja luulen et mulla on muka oikeesti asiat huonosti. Ehkä mä teeskentelenkin, ja hemmetin hyvin teeskentelenkin, koska uskon itse siihen, että mulla ei nyt oo kaikki hyvin...

Mä haluun vaan pois itsestäni, pois mun mielestäni, mun ajatusmaailman kanssa on ankeaa elää... Kun tietää, että omat ajatukset on pahoja, mutta ei pysty lopettamaan niiden ajattelemista...

Mun selkäni on kipeä, ja mä olen väsynyt, ihan helvetin väsynyt, koska mä en ole nukkunut kunnolla pitkään aikaan, viime yönä vain pari tuntia...

torstai, 29. marraskuu 2007

Ei otsikkoa

Enpä sitten ollut tänään koulussa. Ei huvittanut, ihan sama, vaikka tämän päivän lintsaaminen kostautuukin mulle myöhemmin.

Kerrankin on sellainen olo, että voisin vaikka jutella jonkun kanssa, mutta mesessä ei ole ketään ja niin edelleen. Vitutuspäivä.

Viime yönä seinät alkoi kaatua päälle, taas yksi tunne jota ei pääse pakoon... Makasin vain, ja se oli hirveää. Lopulta sittten nukahdin... Ja nukuin pitkään. Unia näkemättä, vaihteeksi, hyvä vain, uneni eivät aina ole kovin kivoja.

Mulla on kylmä.

Mä en kyllä tajua, mitä järkeä tällä blogilla on.. ei kai mitään... Kun en edes paljoa ole kirjoittanut kirjoittamisesta, niin kuin alunperin oli tarkoitus. No, ihan sama. Mutta ei mulla ole paljon sanottavaa kirjoittamisesta, koskaen osaa kirjoittaa. Vaikka kuinka yritän en saa mitään kirjoitettua...

keskiviikko, 28. marraskuu 2007

Ei otsikkoa

Mä olenkin tänään oikein ahkera kirjoittaja.

Kirjoittelin käsin lyhyen, väkivaltaisen tekstinpätkän. Sellaista se musiikki teettää. Raskas musiikki saa toiset tekemään joukkomurhia... tai niin väitetään. Minut se saa vain kirjoittamaan katkelmia joukkomurhista. Eikäs Auvinen sanonut, että hän on täynnä vihaa ja rakastaa sitä? Yritän tavoitella tuota tunnetta, sillä minäkin olen täynnä vihaa (en 24/7), mutta vihaan sitä vihaa... Vihaan itseäni. Vihaan sitä kaikkea pahaa minussa... Kyllä, olen paha, susi lampaan vaatteissa, ehkä, en tiedä...

Ehkä häilyn vielä siinä rajalla, olenko hyvä vai en... Ehkä voin vielä pelastua,  ehkä mä vielä joskus naureskelen näillekin merkinnöille, mutta jos en ehdi "pelastua", vaan musta tulee kokonaan paha, se on sitten hyvästi mulle itselleni ja niille, joita mä vihaan... Ampumista luvassa, jos eksyn itsestäni/löydän todellisen itseni... Mutta mulla ei ole asetta, olkaa huoleti. En mä sitä ehkä oikeasti tee, kai mä "pelastun" ajoissa.

Ihmisen tehtävä maapallolla on tuhota itsensä ennen kuin me tuhotaan tämä planeetta.

En siis mitenkään sano, että joukkomurhat on okei ja oikein, mutta ei ne täysin väärinkään voi olla...

Jokapäivä mä vajoan yhä enemmän itseeni ja ajatuksiini, joka päivä mä olen enemmän sitä mieltä että mun tulisi kuolla... Ja mä pelkään ja rakastan mielikuvaa itsestäni muutaman vuoden kuluttua, kun olen unohtanut kaiken hyvän...