Mä olenkin tänään oikein ahkera kirjoittaja.

Kirjoittelin käsin lyhyen, väkivaltaisen tekstinpätkän. Sellaista se musiikki teettää. Raskas musiikki saa toiset tekemään joukkomurhia... tai niin väitetään. Minut se saa vain kirjoittamaan katkelmia joukkomurhista. Eikäs Auvinen sanonut, että hän on täynnä vihaa ja rakastaa sitä? Yritän tavoitella tuota tunnetta, sillä minäkin olen täynnä vihaa (en 24/7), mutta vihaan sitä vihaa... Vihaan itseäni. Vihaan sitä kaikkea pahaa minussa... Kyllä, olen paha, susi lampaan vaatteissa, ehkä, en tiedä...

Ehkä häilyn vielä siinä rajalla, olenko hyvä vai en... Ehkä voin vielä pelastua,  ehkä mä vielä joskus naureskelen näillekin merkinnöille, mutta jos en ehdi "pelastua", vaan musta tulee kokonaan paha, se on sitten hyvästi mulle itselleni ja niille, joita mä vihaan... Ampumista luvassa, jos eksyn itsestäni/löydän todellisen itseni... Mutta mulla ei ole asetta, olkaa huoleti. En mä sitä ehkä oikeasti tee, kai mä "pelastun" ajoissa.

Ihmisen tehtävä maapallolla on tuhota itsensä ennen kuin me tuhotaan tämä planeetta.

En siis mitenkään sano, että joukkomurhat on okei ja oikein, mutta ei ne täysin väärinkään voi olla...

Jokapäivä mä vajoan yhä enemmän itseeni ja ajatuksiini, joka päivä mä olen enemmän sitä mieltä että mun tulisi kuolla... Ja mä pelkään ja rakastan mielikuvaa itsestäni muutaman vuoden kuluttua, kun olen unohtanut kaiken hyvän...